Tekniikan maailman koluministin näkemyksiä energiapolitiikkaan

Numerossa 22/2012 Tekniikan Maailman kolumnisti Satunnainen tarkkailija otti kantaa Suomen energiapolitiikkaan:

"Valtion energiapolitiikka tuntuu olevan huolellisesti hukassa. Vesivoimaa ei ole saanut rakentaa lisää enää vuosikymmeniiin. Ydinvoimaluvat tulivat vuosien viivytysten jälkeen, mutta silloinkaan eduskunta ei antanut lupaa valtion omistamalle -Fortumille vaan saksalaiselle E.ONille, joka nyt myöhemin - syytä ilmoittamatta - vetäytyi leikistä aiheuttaen alalle melkoisen pattitilanteen.

Valtio on myös suuri energiavarojen omistaja turpeen muodossa. Tämän lisäksi valtio omistaa turveyhtiö Vapon. Jostain syystä alan toiminta on kuitenkin vaatimatonta.

Asiantuntija-arvoiden mukaan Suomen turvevarat ovat "mittaamattomat". Vain turvesoiden kymmenesosan hyödyntäminen riittäisi tyydyttämään pitkälti maan energiantuontitarpeet. Lisäksi erilaissta jätteistä voitaisiin valmistaa energiaa, jolla korvataan tuontia.

Suomen energiatuonti on kuusinkertainen vaihtotaseen vajeeseen verrattuna. Liäksi maallamme on pysyvät kestävyysvaje, eli emme pysty verovaroillamme kantamaan yhteiskunnan kuluja. Jotain pitäisi siis tehdä ja nopeasti.

Näin maallikkona minä laatisin maalle uuden energiastrategian. Siinä toteaisin aluksi, että yksikään yritys ei saa lähteä maasta kilpailijamaita kalliimman energian vuoksi. Lisäksi toteiaisin, että Suomeen kannattaa tuoda vain se energia, jota ei misään kilpailukykyisessä muodossa pystytä täällä tuottaaman.

Käytännössä strategia tarkoittaisi sitä, että perussähkö tuoteaan vesi-, ydin- ja myös tuulivoimalla. Täydentävä lämmön ja sähkön yhteistuotanto, jota tarvitaan etenkin kaukolämmityksen tarpeisiin, tuotaan turpeen ja roskapuun yhdistelmällä. Lisäksi kaikki tarkoitukseen soveltuvat jätejakeet poltetaan lämmön tuotantokattiloissa. Vain pieni osa palamatonta jätettä viedään kaatopaikoille. Suuri osa liikenteen vaatimasta polttoaineesta tuoteaan kotimaisesta puusta ja biojätteestä.

Voisimme siis voimakkaasti rajoittaa hiilen tuontia, rajata sähkön tuotia huippujen tasaamiseen ja minimoida öljytuotteiden tuontia välttämättömään. Kaupa- ja vaihtotaseet korjautuisivat, kotimaista työtä ja energiaa saataisiin lisää ja huoltovarmuus paranisi. Suunitelma on vapaasti käytettävissä."

Useisiin kohtiin voi nyökytellä päätä mutta sähköntuotannon tuotantojärjestystä muuttaisin tuulivoimaa suosivaksi. Oikealla sijoituksella vaikutukset ympäristöön ovat pääasiallisesti teiden rakentamista. Toki ääntä-, varjoja-, ja tutkavälkettä syntyy mutta ne ovat paikallisia ja niiden haitat ovat oikealla sijoituksella käytännössä olemattomat. Tilaahan voimaloille on, kunhan niitä ei vaan sirotella tehottomasti - asukkaiden haitaksi -  joka niemen nokkaan. Tuulivoimatuotannon haitat ovat myös täysin poistuvia kun tuotanto lopetetaan - toisin kuin ydinvoimassa. Vesivoimankin jälkien ennallistaminen on käytännössä hyvin vaikeaa tai mahdotonta.

Sähkön siirtoverkkoja naapurimaihin tulisi vahvistaa, vaikkakin olemme naapureidemme kanssa samoissa säävyöhykkeissä niin sähkön vienti- ja tuontimahdollisuuksien paraneminen vähentää tarvetta maan sisällä varautua kulutuksen ja tuotannon vaihteluihin.

Paljon on tehtävissä - nyt pitäisi vaan olla tuo kolumnistin peränkuuluttama energiastrategia - ja rohkea sellainen. Energiayhtiöt kyllä sen saavat toteutettua kunhan säännöt eivät vaihdu joka neljä vuosi.

TM-rakennusmaailman energiapohdiskeluja - paksun sienäeristeen haasteet

"Ajatus kaksoisungosta kuitenkin säilytettiin mahdollisimman hyvän vesihöyryntiiveyden varmistamiseksi. Höyrynsulkumuovin sijaitessa sisärungon ulkopinnalla ei höyrynsulkukerrosta rikota kuin ainoastaan muutaman reakennuksen läpi menvän rakenteen osalta. Sähköasennukset, välipohjan kantavat rakenteet sijaitsevat kaikki sisärungossa, joten ylimääräisiä epätiiveyskohtia ei läpimenojen osalta pääse syntymään, ja rakenteiden läpi kulkeutuvan kosteuden määrä on paremmin hallittavissa. Suurissa eristemäärissä piilevät myös omat riskinsä, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi. Mitä enemän eristettä on rakenteessa, sitä suurempi merkitys on höyrnsululla ja sen onnistuneella toteutuksella" Lainaus: TM-rakennusmaailma 9/2011, sivu 79:

Tässä tulee mielestäni lyhyesti tehokkaan eristämisen kovimmat haasteet:

• paksu eristekerros jonka läpi ei kulkeudu energiaa ei salli ilmassa olevan kosteuden pääsyä eritykseen koska läpimenevä energia ei jaksa kuivattaa eristettä. 

• kosteussulun pitäisi kestää koko talon ikä - 75-200 vuotta tai jopa enemmän. Sinä aikana ehditään tehdä paljon rakennemuutoksia jotka uhkaavat ilmatiiviyttä eikä kukaan pysty sanomaan miten tiivistyksissä käytetyt teipit pitävät enää vuosikymmenten jälkeen

Toivotaan, että nämä  epäilyksen aiheet osoittautuvat turhiksi eikä nykyisistä matalaenergiarakenteista löydy "tyyppivikoja" jotka johtaisivat laajoihin remontteihin kymmennen - kolmenkymmenen vuoden päästä.